Valton maailma

Risto Hirvonen

 

On vielä melkein pakko palata edelliseen juttuun ja Valto Räsäseen; hänen toimintaansa yhteisissä riennoissa.

Tutustuimme toisiimme, kun hänet valittiin joskus 70-luvun lopulla TUL:n Savon piirin valistusjaoston puheenjohtajaksi ja allekirjoittanut sihteeriksi. Lisäksi jaostoon kuuluivat kansanedustaja Marja-Liisa Tykkyläinen ja kaupunginvaltuutettu Pekka Dementjeff.

Todellakin – sellainenkin jaosto kuin valistusjaosto kuului silloisen Savon piirin toimintahierarkiaan. En kuitenkaan voi olla lainkaan varma, oliko sitten kylvämistämme valistuksen siemenistä kasvuun ollenkaan.

Kai me näin kuitenkin ajattelimme, kun aloimme järjestää terveysiltamia. Sellaiset pidettiin Kuopiossa ja joitakin maakunnassakin, ainakin Suonenjoella.

Valto lääkärinä oli tietysti itseoikeutettu iltamapuhuja. Marja-Liisa lausui Eino Leinon runoja kun oli kulttuuri-ihmisiä hengen puolelta ja Pekan vaimo Kirsti mittasi terveydenhoidon ammattilaisena yleisön joukossa verenpaineita. Pekka itse oli tilaisuuksien organisaattori. Näiden iltamien lopuksi päästiin sitten itse liikunnankin pariin, kun pyörähdeltiin lattialla silloisen tavan mukaan puolitoistatuntinen musiikin tahdissa.

***

Valto ei ollut palopuhuja, julistaja. Hänen puhetapansakin oli enemmänkin hiljainen, mutta hän harkitsi sanansa aina tarkkaan. Ja hänen sanojaan puhujapöydän takaa kuunneltiinkin kuin olisi oltu kirkon penkissä.

Kun Valto puhui yleisölle terveyden ylläpitämisestä, hän käsitteli ihmistä kokonaisuutena; fyysisenä ja henkisenä olentona. Tähän yhteyteen hän liitti aina myös liikunta- ja urheilutoiminnan ja korosti pienten kyläseurojenkin merkitystä alueensa yhteisönä eli yhteisenä kokoontumispaikkana.

Luulen, että hän sai näistä terveysiltamistakin aineistoa suureen ideaansa työpaikan terveystunnista. Lääkärin ammatissaan hän jo näki, että työ voi rasittaa liikaa ja sen seurauksena sairastuttaa ihmistä.

Noina aikoina puhuttiin muutenkin kansansairauksista Pohjois-Karjalan projektin ollessa ajankohtainen. Kysymys oli myös työssä jaksamisesta – ja nyt tänä aikana kyse on edelleenkin samasta. Ei se maailma ole siitä paljon muuttunut.

Valto Räsäselle itselleen maailma oli avoin – tekemistä varten – ja hän näytti ottavan maailmansa vastaan kaikella innostuksella. Hän uskoi, että maailmaa voidaan muuttaa ja parantaa: käydä toimeen käsiksi jo huomenna ja ylihuomenna asiat ovat jo toisin...

Hän kävi yksinäistä taistelua tavoittensa kanssa ja oli idealisti kaikessa sympaattisuudessaan. Ja niin hänkin joutui toteamaan, ettei hän tuulimyllyille mahtanut mitään: idea työpaikan terveystunnista ei päässyt Valton aikana maaliin.

Valto oli hyvä keskustelija erityisesti pienissä piireissä. Hän osasi kärjistää aiheita niin, että niihin sisältyi monasti jokin juju. Kun hän tuli tullut tuohon kärjistyksen huipennukseensa, hän näytti seuraavan, huomasivatko sen muut, ja jos huomasivat, Valton naama levisi hihittävään nauruun. Ja kaikilla oli hauskaa.

***

On ihmisiä, joihin on aika ajoin palattava – joiden kanssa on yhdessä yritetty ja ehkä jotakin saatu aikaan.

Vaikkei muuta kuin hauskan rupeaman elämän riennoissa.

Sellaisten kanssakulkijoitten joukkoon Valto Räsänen kuului. Menetimme hänet keskuudestamme liian aikaisin.