Vain tavallista elämää!

Risto Hirvonen

Ihminen on osa luontoa – näin sanotaan sen kummemmin asiaa ehkä pohtimatta.

Parempi on kuitenkin vaikkapa itseltänsä kysäistä:  mikä on oma osamme, mikä tehtävämme?

Puu on puu, joka elää omaa elämäänsä. Ja ihminen on ihminen, joka voi mennä tuon puun luo ja kaataa sen, toisenkin, ja rakentaa niistä talon itselleen.

Ihmisellä on valtasuhde luontoon, niin kuin tuo yksinkertainen esimerkki osoittaa.

Mutta suhteemme on samalla ongelmallinen: ihminen ei voi elää ilman luontoa, mutta kuitenkin muuttaa ja muokkaa sitä omaksi hyväkseen.

                                                 ***

Tässä ristiriidassa on samalla kyse ihmisen itsensä tulevaisuudesta: maailmassa on jo seitsemän miljardia ihmistä, ja kahdeksan miljardia ennustetaan saavutettavan vuonna 2025. Väestö kasvaa erityisesti muslimivaltioissa, kun taas Euroopassa ei juuri ollenkaan.

Pystyykö luonto globaalisti kantamaan lisääntyvää väestöä eteenpäin?  Siinä kysymys jota joudutaan pohtimaan, mutta jossa ollaan vielä alkuaskeleilla, kuten esim. ilmastomuutoksen torjunnassa maailman laajuisesti.

Ihmisten keskinäisissä kriiseissä luonto jää toiselle sijalle: Kreikka, Ukraina, lähi-itä, terrorismi, pakolaiset ja nälänhätä – siinä tätä päivää, jossa ihmisiä koetellaan monella lailla.

Onko lupa puhuakaan luonnonsuojelusta, kun ihmisen itsensä tulisi olla suojelun kohteena?

Mutta on vain niin, että kun ihminen ja luonto ovat yhteinen maailmamme, kuulumme silloin yhteen, ja siksi on haettava yhteistä tahtoa eteenpäin menon suunnaksi.

Se on ihmisen itsensä tehtävä. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Kestävä kehitys tässä yhteydessä on kaunis ilmaisu, jossa lähdetään tavoittamaan ihmisen elinolosuhteiden parantamista luontoa kunnioittavalla  tavalla. Keskustelu tämän ajatuksen ympärillä on mitä suuremmassa määrin tarpeellista.

                                              ***

Asiat eivät kuitenkaan ole aina negatiivisesti virittyneitä tai synkkäotsaisia: on nähtävissä positiivistakin kehitystä, kun vain oikein katsoo.

Suomessa – kuten myös Kuopiossa – voitaisiin olla enemmän ylpeitä järviemme saattamisesta parempaan kuntoon. Kuopion rannat olivat surkeassa tilassa vielä vuosikymmeniä sitten, jolloin viemäriputket pulputtivat Kuopionlahdellakin saasteet suoraan järveen. Lehtoniemen puhdistamo on sen jälkeen saanut ihmeitä aikaan. Kehitystä on tapahtunut järviluonnon hyväksi muuallakin, vaikka parantamisen varaa aina on.

On hyvä myös huomioida, että metsämme tuottavat tällä hetkellä puuta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Siinä näkyy onnistunut metsiemme hoitotyö.

Kaiken kaikkiaan me tarvitsemme luonnon ja oman ympäristömme eteen jatkuvaa keskustelua. Siihen me voimme myös kaikki osallistua ja vaikuttaa. 

                                              ***

Tavallinen ihminen, jolla itsellään ei ole juuri osaa eikä arpaa suuressa maailmassa velloviin luonnon uhkiin ja valtioiden keskinäisiin selkkauksiin, jättää nämä uhkakuvat mielestään eikä hilaa niitä aina mukanaan. Niin on parasta.

Tuo tavallinen, todellinen ihminen lämmittelee lauantaiehtoona rantasaunan ja haistelee sen savuntuoksuja samalla kun sorsat uivat lahdella, niin kuin ovat hänen muistissaan aina uineet. Polttopuut hän on  hakenut metsästä, siivonnut jälkensä ja kerännyt samalla matkalla koparelliset sieniä ja mustikoita.

Hän ajattelee, että luonto on ne hänelle antanut, kasvattanut ja kypsyttänyt. Siitä on hänen oltava kiitollinen.

Hän istahtaa kannolle ja muistaa, että näin on eletty näillä main läpi vuosikymmenten – tavallista elämää!