Uuden toivon vuosi 2016?

Risto Hirvonen

Vuosi 2015 on jäämässä historiaan suurena hämmennyksen vuotena. Pakolaisaalto tänne Suomen perukoille saakka on ollut ennen kokematon. Eivätkä Pariisin terrori-iskut ole olleet ainoita väkivallan esiintymiä. Ja taloudellinen kurimus on vielä seurannut näiden tapahtumien kintereillä.

Maailma on muuttunut yhden vuoden aikana.

Tässä tilanteessa olisi tarvittu valtiojohtajilta tahtoa ja taitoa levottomuuksien leviämisen  pysäyttämiseksi. Mutta mitä olemme nähneet? Olemme nähneet – vähän rumasti sanottuna – kivikasvojen tapaamisia, joissa ei positiivisia tuloksia ole juuri syntynyt.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      

Minäkin olen joskus aikaisemmin lasketellut leikkiä Venäjän presidentin Vladimir Putinin edesottamuksista, kun hän on ollut Aasian tiikereitä kesyttämässä, sukellellut ikiaikaisia ruukkuja meren pohjasta tai lennellyt liidokeilla lintuparvien joukossa. Todellinen supermies ja vielä boonuksena urheilun judomies, on silloin mieleeni tullut.

Mutta nyt kun vuosi 2015 on päättymässä, en näe Putinissa enää leikin tai huumorin  pilkettä;  en, vaikka kuinka yrittäisin.

Viime hetken uutiset ovat nyt kuitenkin kertoneet, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat lähentyneet toisiaan Syyrian sodan lopettamiseksi. Olisiko sittenkin toivon aika? Ja jos Syyrian sota saataisiin vihdoin  loppumaan, se olisi helpotus myös Suomelle ja sen pakolaistilanteelle.  

                                           ***

Suomen talouden huonontunut tilanne on ollut myös vuoden puheenaihe. Tapetilla ovat olleet leikkauslistat ja niiden prosentit.

Enemmän olisi kuitenkin pitänyt puhua ihmisistä itsestään – heidän tilanteestaan eikä listoista.

Tuon näkökulman ilmaisi taannoin eräs tv-keskustelun osanottaja ja se oli mielestäni oikein sanottu.

Toisin sanoen: taloutemme ahdinkoa tulee katsoa ihmisten kautta eikä papereille piirretyistä numeroista.

Mistä me saamme takaisin sen innostuksen, tahdon ja toivon – nuo pontimet, joiden avulla olemme aikaisempina vuosina rakentaneet sosiaalisen turvamme lapsilisä- ja eläkejärjestelmineen, lyhentäneet työaikaa 40-tuntiin viikossa ja osoittaneet selväsanaisesti maailmalle, että haluamme olla rauhan puolella.

Näitä saavutuksia leikataan nyt tulevaisuuden kustannuksella.

                                         ***

Olemme tulleet aikaan, jossa tarvitsemme jotakin suunnan muutosta, mutta mitä ja miten nykyisen neuvottomuuden sijaan?

Kansainvälinen rahamaailma sekä maiden omat taloudet yskivät, kun tuotannot ja markkinat ovat joutuneet keskenään kovempaan kilpailuun kuin koskaan. Tarvitaan siten tulevaisuuden näkymien reivaamista parempaan asentoon, mutta jälleen tulemme samaan kysymykseen: miten oikeasti?

Sen voimme kuitenkin havaita, että maailma on rikkaampi kuin koskaan, mutta rikkaudet ovat jakaantuneet epätasaisesti, ja ne ovat lisänneet eriarvoisuutta ja köyhyyttä.

Kehitysapu köyhyyden vähentämiseksi on tärkeässä osassa, korosti YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon Suomen vierailullaan. On vain niin, että tuota kehitysapua ollaan leikkaamassa Suomessakin.

Leikkauslistoistamme on purevasti sanottukin, että omat köyhämme on pantu pelastamaan maan kilpailukyvyn.

Olemmekin jo melkein turtuneet hokemaan, että vain taloudellinen kasvu ja kilpailukyky pelastavat meidät. Näinhän markkinatalous toimii, mutta tässä hokemassa emme ole kuitenkaan enää päässeet eteenpäin kuin hetkittäin.  Jotain muutakin tuuppaamista eteenpäin tarvitaan.

Tarvitsemme ennen muuta nähdä se, että ihmiset ovat näiden vaikeiden kysymysten lihaa ja verta. Numerot ja prosentit eivät sitä ole – ne ovat  lukuja, jotka kertovat vain sen mihin on tultu.

                                          ***

Voimmeko tulevaisuuden horisontissa nähdä parempaa, sitä toivoa, jota tarvitsemme?

Maailman valtioiden nyt Pariisissa solmima ilmastosopimus on positiivisesti tähän suuntaan pyrkivä. Maapallon lämpeneminen halutaan yhteiseen kontrolliin ja sen tavoitteisiin. Siinä on paljon toivoa.  Ja toivottavasti samanlaista yhteistä ymmärrystä ja tahtoa löytyy laajemminkin tämän hetken ongelmiin maailmassa.

Toivotaan niin.

Hyvää Uutta Vuotta 2016!