Urheilun Talossa

Risto Hirvonen

 

Urheiluelämästämme puhutaan ja kirjoitetaan paljon – sitä sun tätä.

Käykäämme sen vuoksi kuulostelemassa, mitä ittse Urheilun Taloon kuuluu.Vanhastaan tietysti tiedämme, että asioihin voi sisältyä yllättäviä piirteitä...

***

Kiipeämme aluksi Talon neljänteen kerrokseen, jossa meidät ottaa vastaan sujuvapuheinen Olympiakomitean nykyinen puheenjohtaja Niemisen Risto. Häneltä puhetta todella tulee. Paikalla on myös huippuryhmän johtaja Kojonkosken Mika. Hän puhuu vähemmän, mutta ehkä vakuuttavammin.

Nieminen pyytää istumaan ja aloittaa: - Me olemme nyt löytäneet oikean tien. Me pääsimme jo Sotshissa kultakantaan ja nyt Ruuskasen Antti sinkautti Euroopan keihäsmestaruuden. Viekäähän Antille terveisiä, kun olette sieltä Savosta päin.

Kojonkoski, hänkin savolaisia, jopa kuopiolaisia, jatkaa: - Me olemme jo parin vuoden kuluttua Pohjolan paras urheilumaa ja -kansa. Tuolla ne ovat meidän huippu-urheiluryhmämme suunnitelmat: Mika viittaa mappirivistöön, jonka edessä olevalla pitkällä pöydällä on eri maiden olympiakomiteoiden viirejä rivistössä – on myös suomalaisen urheilun vaiheista tallennettuja esineitä, mm. Päivärinnan Pekan lätsä ja Ossi Karttusen reikäinen paita.

- Mutta onko teillä kuitenkin ongelmia, kun Suomessa ei ole enää pitkien matkojen juoksijoita lainkaan?

- Ei ole juoksijoita, mutta tämän ongelman olemme jo poistaneet – olemme poistaneet pitkät matkat kokonaan lajivalikoimastamme.

- Oho, miten niin?

- Katsokaas, meillähän ei ole enää elossa olevaa maaseutua eikä siellä kyliä, joissa kolehmaiset ja nurmet aikoinaan harjoittelivat. Ei ole enää, ei asutusta, ei toimintaa, mutta Keniassa pistellään kylien välit juosten joka päivä. Me taas ajellaan autoilla katsastelemaan entisiä synnyinkyliämme, jos tiet ovat vielä auki.

- Mites me sitten pääsemme noihin äsken ilmoittamiinne suuriin tavoitteisiin, jos poistamme lajeja?

Me pääsemme niihin kaupunkikansana. Olemme jo aikoja sitten paenneet maalta kaupunkeihin, ja siksi olemme urbaaneja ihmisiä uusin modernein ajatuksin ja menetelmin myös urheilussa. Me elämme uutta aikaa, uutta historiaa!

***

Kiitämme informaatiosta olympiakomiteassa ja siirrymme kerrosta alemmaksi. Nyt meitä tulee ottamaan vastaan Kummolan näköinen mies, ja kyllä hän onkin itse Kale.

Hän pyytää piirtoheittimen luo, mutta ei käytä sitä. Hän tuhahtaa pari kertaa ja tavoilleen uskollisena kehuu oman lajinsa, jääkiekon, maasta lähes taivaaseen, ja lyttää saman tien muut maanrakoon.

- Me olemme tämän maan näkyvin ja mahtavin, emmekö olekin! Me olemme niin suuri, että Suomi on käynyt meille ahtaaksi. Jokerit jo lähti ja muut tulevat perässä, Kummola sanelee kuin äänitetyltä nauhalta.

- Mutta eikö tässä maailmalle lähdössä ole riskaapelin vaara?

- Tietysti on, eivätkä kaikki pysy pelissä mukana. Niitä keikahtelee. Niin kuin eiväthän kaikki suomalaiset firmatkaan ole konkursseilta välttyneet Kiinan reissulta. Mutta tämä on tätä päivää, ei sen kummempaa.

***

Kiitämme Kummolaa ja siirrymme taas kerrosta alemmaksi. Nyt meidät ottaa vastaan mies, jota emme tunne. Hän on kuitenkin urheilujohtajan oloinen, siistissä kravattipuvussaan.

Hän aloittaa pyöräyttämällä kädellään ilmassa laajan kaaren ja sanoo sitten, että hänen edustamansa liitto on kaikista suurin jäsenmäärältään. Me olemme koko suomalaisen urheilun kivijalka, jatkaa hän ja ikään kuin polkaisee jalkaa.

- Mikä teidän ideologianne sitten on, toimintanne idea?

Meitä on moitittu vanhanaikaiseksi tavoiltamme. Ja sitä me olemmekin. Se on ideamme. Meillä on seuroissa vielä jopa talkoolaisia. He riemuitsevatkin tyytyväisyyttään saadessaan meidän kautta sosiaalisia kontakteja eläviin ihmisiin.

- Mutta meillä on iso ongelma, joka koskee urheilijoitamme.

- Mikä se on?

- Se on Kiinan muuri.

- Kiinan muuriko? Miten ihmeessä!

- Niin, olen kuvannut urheilijoittemme suuria menestyspaineita Kiinan muurin ylittämiseen.

- Voitaisiinko tuota ongelmaa jotenkin helpottaa?

- Sitä mekin olemme pohtineet ja jo aloittaneetkin projektin, jolla tuomme huippurheiluun pehmeämpää pintaa. Meillä on nyt tanhuiltoja entisaikojen tyyliin, on lauluiltoja ja oma bändikin, jonka tahdissa rokkaamme kerran viikossa

Kiitämme vierailusta. Ja kas vain mekin tunnemme sosiaalisen mielenlaatumme saaneen kohennusta.

***

Olemme siirtyneet ekakerrokseen. Nyt meidät ottaa vastaan vähän erikoiseen, sanoisiko virtaviivaiseen, vapaa-ajan asuun pukeutunut nainen.

Hän puheleekin rennolla tyylillä eikä vaikuta lainkaan johtajalta.

- Tulkaa tänne, niin lähdemme matkalle 2200-luvulle, sanoo hän ja viitteloi meidät toiseen huoneeseen.

- Sepä mielenkiintoista! vastaamme kutsuun.

Nainen sammuttaa valot ja sytyttää ne pian uudelleen.

- Tervetuloa tulevaisuuteen, sanoo hän sitten ja ilmoittaa siirtyneemme 200 vuotta eteenpäin.

- Olen kuullut, että te olette hankkimassa tietoa urheiluelämästä, mutta minun on heti alkuun kerrottava, että me emme täällä 2200-luvulla enää urheile.

- Ettekö urheile?

- Emme. Se on jäänyt historiaan.

- Tiedämme kyllä, että joskus kaukaisuudessa on Suomessakin käyty urheilukilpailuja; on ollut nykäsiä ja vireneitä, jotka ovat olleet kirjojen mukaan olympiavoittajia. Näin joskus kauan sitten, mutta elämme nyt kokonaan uudessa ajassa ja se aika on meidät muuttanut.

- Minkälaisessa ajassa, jos ette enää urheilekaan?

- Me emme kilpaile keskenämme, tämä on oleellisinta, mutta me liikumme kyllä. Näettehän, kun katsotte ikkunasta, meidän kaduillamme ei näy autoja, kaikki ovat kävelykatuja. Elämisen tapoihimme kuuluu, että huolehdimme itsestämme ja toisistamme. Tämä paikka, johon olette tulleet, toimii yhtenä monista niin kutsutuista elämän pysäkeistämme. Olemme kansakuntana päässeet jo vaiheeseen, jolloin ihmisten keski-ikä lähentelee 150 vuotta.

- Onko se todellakin sen ansiota, että olette luopuneet keskenänne kilpailemasta?

- Kyllä näin on. Olemme karistaneet kilpailuyhteiskunnan taaksemme ja jättäneet kilpailemisen kaikkinensa; emme kilpaile työssä, emme tuotantolaitosten kesken ja emmekä henkilökohtaisista paremmuuksista. Tiedemiehemme ovat selvittäneet, että kilpaileminen on suuri rasitus niin kuin se aiempina vuosisatoina on ollut. Elämämme on nyt harmoonisempaa, vailla tehokkuuden ja menestymisen vaatimuksia. Olemme vapaita – tämä on uuden aikakautemme suuri menestys!

***

Kiitämme tästäkin informaatiosta ja olemme kieltämättä ymmällä, emmekä saa hetkeen sanottua mitään järkevää. Nyökyttelemme vain päätämme ikään kuin olisimme kaiken ymmärtäneet.

Poistuessamme Urheilun Talosta vastassamme on taas tuttua elämää ja menoa: ihmiset rientävät mikä minnekin ja autot pörräävät omilla väylillään. Ajatuksemme surraavat kuitenkin vielä äskeisessä.

Mutta kuka tuolta kauempaa tulee vastaamme? Hän lähestyy hyvää vauhtia, ja kun hän on kohdallamme, huomaamme hänen pukeutuneen kevyeen trikooasuun ja juoksukenkiin. Ja hänestä huomaa, kun katsoo hänen ilmettään, että hän on keskittynyt juuri siihen mitä on tekemässä.

- Hei, hän on oikea, elävä urheilija, huudamme yhteen ääneen!