Terveiset KuHi:n soutajilta!

Terveisiä  KuHi:n soutajien kesäkauden päätöstilaisuudesta!

Todellakin näin, sillä syksy availee jo ovia talveen. Ja mikäs hirsipirtin pitkien pöytien äärellä oli päätösaterialle käydäkin, kun  keskustelussa vilahtelivat kokemukset Pirkan ja Kulosaaren soutujen voitoista sekä kuudennesta sijasta Sulkavallakin.

Ymmärsin puheista, että seuraavaan kauteen hiihtotalven jälkeen lähdetään entistä toiveikkaammalla mielellä.

                                          ***

Kirkkovenesoutu on joukkuelaji. Se tahtoo sanoa sitä, että airoihin tarvitaan yhteen hitsautunut miehistö, jos mielitään palkintosijoille. Mutta tarvitaan siihen vielä ekstraakin – tarvitaan sellainen joukkuejohtaja, jolla on luottamus omaan joukkueseensa ja joukkueella yhtä lailla luja luottamus johtajaansa. Siitä syntyy yhteistahto.

KuHi:n soutajilla on onneksensa tällainen toiminnan vetäjä. Hän on Honkasen Jorma; mies  monista muistakin urheilun toiminnoistaan, mutta ehkäpä yhdestä parhaasta päästä juuri soudun parista.

Tässä kesän päätösjuhlassa KuHi kiitti Jormaa ja osoitti huomionsa hänelle. Se oli oikeaan osunut kädenojennus, joka näkyi myös koko joukkueen ilmeissä.

Jorma on Maaningan Mahdin hiihtäjiä, sauvonut saavutuksia vuosien varrella – ja matkat ovat vain pidentyneet kun lähtöviivalta matkaa maaliin saattaa olla jo jopa 90 km!

Mutta oli joukossa vielä toinenkin mies, jolle huomiota osoitettiin ja pieni kukkanenkin ojennettiin. Hän oli joukkueen uusi perämies Harri Pohjolainen. Hän oli veneen perään asettuessaan saanut loihdittua airomiehistöön sellaista tahtia ja tunnetta, että vene oli ehtinyt ensimmäisenä maaliin loppukesän tärkeissä kisoissa.

Perämies on veneen kippari, joka valitsee tilanteiden ja olosuhteiden mukaan ajolinjat ja luo soutusrategian muutenkin, vaikka airoparit varsinaisen työn tekevätkin. Kun soudetaan 60 kilometriä tai sitten kympin ”pikamatkaa”, tästä on aina kyse. Soutu on fyysistä voimaa ja kestävyyttä sekä tahtoa ja tunnetta vaativa laji– sitä se on yhtenä vaativampana urheilumuotona.

                                             ***

Soutajien illanviettoon osallistui kolmenkymmenen hengen joukko. Tulin jälleen huomaamaan, että  joukkoon mahtuu monenlaista muutakin taitoa. Porukasta astui esiin mies nimeltään Jukka Kettunen, ja hänpä lauloi sellaiset aariat ilmoille että istuttiin hiirenhiljaa  ja vain nautittiin.

Tämäkin tuokio osoitti sen, että kulttuuria ei pidä erotella fyysiseen ja henkiseen kategoriaan, ei niin, vaan kaikki on yhtälailla yhteistä: taiteilijoissa on urheilijoita ja urheilijoissa taiteilijoita. Ja me joka iikka olemme kulttuurihenkilöitä, kun vain olemme siitä ylpeitä.

Kävipä illan aikana selville sekin, että kun isoa lakkakakkua nautittiin, niin sen oli leiponut samassa pöydässä istunut Pöyhösen Antti, leipuri ammatiltaankin. Hänet me tunnemme kuitenkin paremmin lukemattomien kisojen kärkiryhmän hiihtäjänä Maaningalta. Mies on myös soutuun innostunut, ja sehän tiedetään, että hiihto ja soutu ovat aina lyöneet kättä toisilleen.

Kerrotaan tässä vielä, että illanvieton joukkoon kuului hirvenjuoksun tämän vuoden Suomenmestarikin. Kyllä, ja hän oli Jänkälän Kalervo, jolle Suomen mestaruus oli ratkennut elokuussa Vesannolla. Siitä kunniaa oli saanut myös Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri.  Kalervo kertoili, että hän on jo pitkään harrastanut hirvenjuoksua ja -hiihtoa, kun ne ovat mielenkiintoisia lajeja, ja nyt tuli se jahdattu Suomenmestaruuskin. Onnea vaan!

Ja mitäs vielä tuosta rattoisasta illanvietosta? No se, että monenpa naama taisi venähtää, kun pöydissä kiersi valokuvina lähes viisikiloinen koreanvärinen rautu Ruotsin tunturijärviltä saatuna.  Siinäpä kalamiehet katselivat toisiaan!

Jos tilaisuuden joukosta olisi halunnut vielä enemmänkin ottaa selvää, niin varsinaisista ammattinimikkeistäkin olisi tullut melkoinen kirjo. Olisiko oikein sanoa, että siinä näkyi elämän aktiivinen puoli ehkä parhaimmillaan?

Ja tämän tilaisuuden parasta antia oli myös se, että itse kukin sai mukaansa virkistyneen mielen.

RISTO HIRVONEN