Tahkon taikaa
11.6.2012
Kesäinen päivä: ranta vihertää ja järvenpinta välkehtii. Ja pitkärunkoiset veneet lipuvat ladella toistensa lomitse kuin tunnustellen mitä kohta tulee tapahtumaan. Vielä ei ole lähdön, startin hetki, mutta pian... Nyt! Airojen jono uppoutuu järvenpintaan, kauhaisee sitä ensimmäisen kerran, toisen, ja vesi myllähtää ja jää vielä paikalleen poreilemaan, kun vene on jo matkan päässä menossa. Veto, veto, veto...!
***
Tuossa vähän tunnelmaa Tahkolta, kun siellä ratkottiin tämän kesän ensimmäiset Suomen mestaruudet kirkkoveneiden luokassa. KuHi:n miehistö sijoittui tuossa 30 km:n kovassa voimia kysyvässä rutistuksessa viidenneksi. Kun joukkueella oli viime vuodelta samalta matkalta SM-pronssia, niin tuo viides sija oli jonkinasteinen pettymys. Se näkyi miesten kasvoilta, kun suoritusta analysoitiin. Vielä puolimatkassa oltiin mitalin syrjässä kiinni, kun koko kärkiporukka, oma joukkueemme mukaanluettuna, kävi sekuntikamppailua keskenään. Yleisöllehän se oli mannaa, mutta KuHi:n veneelle tuli noita miinussekunteja vähän liikaa toisella matkapuoliskolla. Olisiko soutulinjoissa ollut tarkistamista...ja menivätkö käännökset oikein? Ja oliko vielä tässä kesän ensimmäisessä kisassa miehistön painotus veneessä ok? Ja vielä: oliko henkinen lataus ihan kohdallaan? Kun miehet pohtivat pettymystään kaikkensa antaneena, se on draaman ja suolan sekoitus, vähän pahalta maistuva cocktail. Mutta se on urheilua, sen yksi puoli sitä.
Niin se on olympia-areenoilla ja niin se on vähän kyläkisoissakin. Mutta se ei jää elämään, se on sen hyvä puoli. Siitä selviää kyllä - yhtä kokemusta rikkaampana. Ja kisoja tulee ja kisoja menee...
***
Soutajien urakan lisäksi tunnustusta on tässä osoitettava myös Tahkon soutustadionille. Sehän on todella hieno paikka, ja syntynytkin kai ikään kuin itsestään Tahkon lomakaupungin ja sen laskettelurinteiden väliselle lahdelmalle. Yleisölle on aurinkopaikat ja tarjoilua jos haluaa välillä mehut napata. Kirkkoveneet, yhtäaikaisin airotahdein, on kuin iso kurki liihottaisi järvenpintaa. Tuollaisenkin mieleyhtymän voi kisasta saada katsomosta käsin. Mutta tuo näky on kyllä harhaa vain. Veneen sisällä, sen 15-henkisessä joukkueessa, ei istuta kurjen siivellä. Siellä on toisenlainen meininki ja latinki päällä; kaikki voimat pelissä ja hengenvoimat vielä lisäksi: veto, veto, veto! Tulipa tuolla Tahkon katsomossa eräs kysymys mieleen. Olisiko aiheellista kirkkoveneluokan nimeä muuttaa hieman nykyaikaisemmaksi. Kirkkoon ei enää soudeta veneillä - on monenlaisia muita kulkuhärveleitä.. Niin että mikä nimeksi jos uudeksi? Ja jos uudenlainen nimi keksitään ja otetaan käyttöön, toisiko se toivottavaakin uutta vetovoimaa kirkkoveneiden soutuun sekä kansallisesti että jopa kansainvälisesti? Minä kysyn vaan, niin kuin Pekka Puupään kaveri Pätkä tiivistää ajatuksensa. On hyvä muistaa, että kun nämä pitkät veneet viilettävät järvenselkää, niin tuon komean näyn eteen on tehty töitä. Ei ole niinkään helppoa pitää parinkymmenen soutajan joukkoa koolla harjoituksesta toiseen, kilpailusta toiseen. Eikä siitä kenellekään palkkaa makseta muutoin kuin että harrastaja itse omaa kukkaroansa kurittaa. Mutta soudussakin on se toinen puoli, se kaiken muun voittava puoli...
***
Läksinpä soutujen välillä vähän katsastamaan miltä Tahko laajemmin näyttää. Olin jo ihastellut soutustadionia, ja kun olin kävellyt kauemmaksi, miten lie tullutkin mieleen joskus tv:ssä pyörinyt sarja Peyton Place (ihka amerikkalaisen saippuan tuoksu purjehti nenääni). Eteeni tulivat auringonvalossa killottavat lasipalatsit, hotellit, ravintolat, somat pientalot ja bungalowit ja kauniit ihmiset... Sitten kuitenkin heräsin kuvistani ja huomasin: tämä kaikki, tämä ihmeellinen maailma täällä syvällä Savon sydämessä, täällä aikaisempien aikojen hengen- ja hevostalouden pitäjässä, onkin kohta vain Kuopiota itseään. Mutta minä tunsin jostakin syystä käyneeni kaukana ulkomailla - Nilsiän Tahkolla!
Lähde: Risto Hirvonen 11.6.2012