Puijon mäkikisa – timanttia ja tuhkaa

Risto Hirvonen

Tämäntalviset Puijon mäkikisat on käyty. Tunnustan: en ollut paikalla, vaikka olisi pitänyt – olisi  päästy maksaneen yleisön määrässä toiselle tuhannelle...

 Mutta olin minä kuitenkin kisatunnelmassa mukana, kun kuuntelin kisaselostusta radiosta. Ja pitää sanoa, että aika meni siinä kuin siivillä. Radiosta pidän muutenkin, mutta kun lähetyksessä sattuivat nyt olemaan hyvät sanasepot, niin sen parempi vielä.

Toistelen tässä muutamia kuulemiani repliikkejä:

-  Mitäs tuo tyyppi ilmassa tekee, käsijarru koko ajan päällä ja lentää pystyssä niin että ladon ovesta sisään mahtuisi...

-  Tältä kaverilta jäi nyt toinen suksi jälkijunaan...

Hirveä hyppy! Tande vie Norjan kärkeen. On ne ihmemiehiä, timanttisia. On siellä jotakin oikeinkin tehty. (Minulle kuuntelijana tuli heti mieleen, että mitä sitten Suomessa on tehty).

-  Nyt Larinto vuorossa. Aijai kun kypärä puristi miestä ... Villen pitäisi saada ensiksi pää tyhjäksi, sitten puomille...

-  Järkyttävä hyppy, ja taas norjalainen.  Alastulo varman päälle...

-  Ihmeukko tuo Kasaikin, ei käynyt harjoituksissa ja tekee tuollaisen siivun. On sillä lihasmuisti tallessa...

-  Nyt japanilaisista Takeuchi. Takuuvarmaa... (Mitäs se kuuluttaja sanoo että on kotimäessään täällä Puijolla...)

-  Lauri Asikainen vuorossa.  Tämä on nyt tätä, voihan, voihan. Kyllä me jäämme hirvittävästi muista. Tuhkaa sataa, ei näy enää lunta Puijolla...

-  Kuuluttaja: Joukkuemäen loppupisteet: Norja 1057... Suomi 775. Eroa 282 pistettä.

-  On, on – on sitä...

                             ***

Mutta en minä halua tämän enempää ajatella noita pisteitä. Haluan ajatella heitä kaikkia, heidän suurta rohkeuttaan kivuta tuonne torniin, kuunnella kun  puu- ja rautapalkit nitisevät tuulessa, ja torni oletettavasti huojahteleekin...

Mutta sinne, sinne he kipuavat ja tulevat alas liukuen ja hypäten niin kuin kotka siivillensä hyppää vuoren reunalta allaan vain tyhjyyttä.

Minäkin haluaisin olla kotka, lähteä siivilleni omaan vapauteeni, mutta minä en pysty, enkä uskalla edes ajatella nousemista hyppytorniin. Tunnen pelkoa jo istuessani lentokoneen pehmeässä tuolissa, kun koneen siipi sukeltaa pilveen...

Omalta kohdaltani olen katsonut turvallisemmaksi tavaksi seurata mäkihyppyäkin - radiosta!