Puijon juurelta
1.6.2012
Viime aikoina on keskusteltu urheilutapahtumien järjestäjien ja yleisön keskinäisistä suhteista. Kyseessä ovat olleet lähinnä sellaiset tapahtumat, joissa urheilun ammattilaisuudella ja kaupallisuudella on sijansa. Keväälliset jääkiekon MM-kisat nostivat kärkevästikin nämä kysymykset pinnalle, kun lippujen hinnoista puhuttiin ja niiden ylihinnoittelua paheksuttiin: tuloksenahan olivat vajaat katsomot ja niiden väljähtynyt kisafiilinki. Erityisesti tämä tapahtuma osoitti sen, että maksavasta yleisöstä on tullut entistä kriittisempi. Urheilutapahtumat tarvitsevat kuitenkin yleisönsä. Tämä yhteys on kuulunut urheiluun antiikin ajoista lähtien. Ja hyvä suhde palkitsee urheilussakin toisensa - niin kuin avioliiton parisuhteessakin. Nyt tuli kyllä sellainen vertaus sellaiseen asiaan, etten olisi sitä vielä eilen oivaltanut..!
***
Kuopiolaisissa ympyröissä, täältä Puijon juurelta katsoen, urheilutapahtumien jatkuvuutta, traditiota, ovat edustaneet Puijon talviseet kisat. Aiempina aikoina, vuosikymmeniä sitten, puhuttiin Puijon kisoista ja nyttemmin kyse on ollut mäkihypyn Maailman-cupista. Jos noita kahta aikakautta verrataan toisiinsa, niin ennen tultiin Puijolle sankoin joukoin ja pitkin letkoin kaupungilta kävellen - nyt Puijolle puikkivat autot ja täyttävät peltikuorillaan lähitienoot. Ja entä itse kansa? Sitä on enää jokunen kourallinen. Oliko silloin aikaisemmin kisajärjestäjien ja yleisön keskinäinen suhde toimiva? Ilmeisesti oli. Entäs nyt? Jotakin uudistumista tarvitaan - tämä on kai yleinen käsitys. Puijo on Puijo - Kuopion maamerkki. Sen vuoksi toivoisi, että sen talvisille kisoille riittäisi edelleenkin menestystä ja että kisat olisivat kuopiolaisten yhteinen asia. Uudistumisen olisi hyvä lähteä liikkeelle keskustelemalla, vaikkapa julkisesti, mitä Puijon uusi kisailme vaatii ja millä keinoin se saavutetaan. Toiseksi tulee mieleen kisaorganisaation laajentaminen: ottaminen siihen mukaan muitakin talvurheilua lähellä olevia seuroja. Kuopion kaupunki on tietysti yhtenä pyöränä mukana, mutta ehkä vielä muitakin tahoja voisi olla tyrkyllä. Kuopion kaupunginvaltuustokin kiinnitti toukokuisessa kokouksessaan huomiota yleisön vähäisyyteen, mutta myönsi kuitenkin 100 000 euron avustuksen - siitä näkyvyydestä minkä televisiointi antaa Kuopiolle. (Mutta kun se televisiointi vie myös pois yleisöä Puijolta...). Jos katsotaan eteenpäin, niin kuin tulee tehdä, mieleen nousee kuva, että Puijon tulisi olla toisenlainen tapahtuma kuin ovat Salpausselät, Rukat ja muut. Erilainen, omanlainen. Eikö esim. voitaisi viritellä - äsken mainitulla laajemmalla joukolla - Puijolle kokonaista talvista viikkoa; Puijon talvea, jossa olisi vähän erityyppisiä tapahtumia ja jossa myös itse kuopiolaiset olisivat liikunnan vietävinä: aktiivisina osallistujina eikä vain passiivisina katsojina. Ja olisiko tuolla viikon varrella myös hiihtokisalle sijaa? Viikko huipentuisi sitten itse päätapahtumaan, mäkinäytökseen. Tällä viisiin - vähän niin kuin entisaikaan, jolloin kansan keskuudessa valmistauduttiin Puijon kisoihin kokonainen vuosi! ***
Päätetään tämänkertainen tarina erääseen hauskanpuoleiseen tapahtumaan - niitäkin Puijon kisojen vaiheilla on toki ollut monenlaisia. Muistammehan kun 16-vuotiaasta Toni Niemisestä tuli olympiavoittaja vuonna 1992 Albertvillessä. Sattui niin sopivasti, että Puijon mäkikisa oli tuosta tapahtumasta parin viikon kuluttua, ja Toni oli tulossa Puijolle! Siitähän syntyi sellainen Toni-huuma, jota muistellaan vieläkin. Puijo pullahti väkeä täyteen ja KuHi:n järjestysmiehillä, jotka olivat myös mukana tehtävissä, oli täysi työ pidätellä teini-ikäisen nuorison rynnistystä mäkimontun pohjalle. Yleisöä tuli joka suunnalta, eikä lipunmyyjiä ollut tarpeeksi. Tähän kaikkeen ei oltu osattu varautua. Matti Valkama, PHS:n silloinen puheenjohtaja, viitteloi meille, että juoskaa Puijon tornilta alas laskevaan rinteeseen ja ottakaa vastaan sieltä tulevaa joukkoa. No, siihen jyrkkään rinteeseen me juoksimme pääsylippuvihkoinemme. Se mitä tässä (näin jälkeenpäin) oli hauskaa, oli tämä: senhän arvaa, että kun väkeä alkoi tulla jyrkkää rinnettä alas juosten ja jopa kuperkeikoin, siinä voi tapahtua mitä vain. Tapahtui niin, että kun joku meistä järkkäreistä otti erästäkin tulijaa kädestä kiinni, niin tämän vauhti ei siihen pysähtynytkään. Seuraus oli, että järkkärin kädessä oli nyt tulijan päällystakista irronnut hiha! ***
Kun seuraavana aamuna teimme PHS:n toimistolla yhteenvetoa kisoista, olimme kaikki tyytyväisiä, varsinkin taloudelliseen puoleen. Kiitimme siitä mielessämme Toni-huumaa. Miinuspuolelle taisi jädä vain yhden katsojan takista irronnut hiha. Sen me korvasimme hänelle ilomielin!
Lähde: Risto Hirvonen 1.6.2012