Mikä urheilun muutos?

Suomalaista huippu-urheilua on sekä ruodittu että rakennettu oikein olan takaa.

Tapetilla on ollut Huippu-urheilun muutosryhmä (Humu), jonka loppuraportti on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Onpa puhuttu jopa kuplasta, kun tuo yhteenveto ei ole antanut vastauksia niihin kysymyksiin, joiden selvittäminen sille annettiin tehtäväksi.

Kritiikkiä on saanut myös se, että 45-sivuinen selvitys on tullut maksamaan hulppeat 2,6 miljoonaa eroa. Muutosryhmän jäsenten kuukausipalkkiot ovat olleet parin vuoden aikana 8 000 – 10 000 euron kieppeissä. Tästä on sitten laskua karttunutkin.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on pitänyt palkkioita ”kovina” ja maininnut Seura-lehden haastattelussa ministerien palkkojen olevan 8.000 euron tienoissa. Kai muutosryhmä on sitten katsonutkin edustavansa ihan ministeritasoa...

Arhinmäki ei ole ollut tyytyväinen myöskään siihen, että huippu-urheiluun kinutaan lisää rahaa jotensakin tuhdilla tavalla. Hänen mukaansa alkuperäinen tarkoitus oli, että muutosryhmä selvittää nykyiset huippu-urheilun resurssit niin, että ne toimivat edespäin paremmin ilman lisärahoituksia.

Lisärahoituksen tarpeessa ovat paremminkin lasten liikunta ja seurojen tukeminen,  on nykyinen kulttuuri- ja urheiluministeri linjannut.

Tässä on jo eteenpäinmenoa tapahtunutkin, kun juuri äskettäin olivat opetusministeriön seura-avustukset haettavina. Huomattavaa on, että ministeriö ja urheiluseurat olivat nyt suorassa yhteydessä toisiinsa.

                                    ***

 Yksi kritiikin kohteista on ollut myös se, että huippu-urheilun yhteiskunnallisen aseman määrittely on Humun raportissa jäänyt vaillinaiseksi, eli miten huippu-urheilu ”istuu” suomalaiseen yhteiskuntaan  -   tämä onkin mielenkiintoinen kysymys.

Kukin maa, niin kuin tiedetään, on tämän kysymyksen määritellyt omalla tavallaan. Jossakin huippu-urheilua arvostetaan enemmän, jossakin vähemmän.

Suomessa virallinen määritys, jos sitä haetaan, löytyy liikuntalaista. Sen mukaan yhteiskunnan – valtion ja kuntien – tehtävänä on luoda liikunnalle ja urheilulle edellytyksen toiminnan järjestämiseen. Toisin sanoen: yhteiskunta rakentaa ja ylläpitää liikuntapaikat, mutta itse toiminta kuuluu urheiluseuroille ja muille liikunnan tahoille.

Tällainen on voimassa olevan liikuntalain henki. Siinä ei puhuta erikseen huippu-urheilusta, vaan tarkoitetaan ylipäätään suomalaista liikuntaa ja urheilua.

                                   ***

Huippu-urheilusta on kuitenkin tullut liikuntalain näkökulmasta eräänlainen ongelma – sanottakoon näin. Ongelma sen vuoksi, että urheilu tällä tasolla on entistä enemmän liiketoimintaa; bisnestä ja viihdettä, jossa raha liikkuu.

Voiko yhteiskunta tukea tällaista toimintaa?

Tällä saralla käydään jatkuvaa painia muillakin sektoreilla – ei suoraan valtion rahoitukseen lähdetty äskeisessä telakkakriisissäkään.

Tietysti tarvitsemme oman huippu-urheiluohjelmamme, kun me kansakuntana haluamme näkyä vastaisuudessakin olympia-areenoilla. Mutta me tarvitsemme vielä enemmän elvytysohjelmaa koko urheilun kenttään.

Voidaankin kysyä, milloinka tällainen muutosryhmä asetetaan, kun esim. Pohjois-Savosta tiedot kertovat, että täällä on syntynyt ammottava aukko maastohiihdon yleiseen sarjaan, kun osanottajamäärät ovat vähentyneet reippaasti aikaisemmista ajoista. Paremmin eivät ole asiat monessa muussakaan lajissa.

Arhinmäen linjaus on oikean suuntainen; on paremminkin lähdettävä liikkeelle lasten ja nuorten liikunnasta sekä seuratoiminnan kehittämisestä, kuin huippu-urheiluun satsaamisesta.

Tämä toisenlainen järjestys tarkoittaa harrastajajoukkojen lisäämistä urheilupyramidin alatasolla, siellä missä kenttä on laajin.

Samanaikaisesti on otettava tapetille valmentajakoulutuksen perusremontti. Se laahaa nyt ajastaan jäljessä, kun seuroissa ei tiedetä missä oikein mennään; mitkä ovat kouluttautumisen portaat ja mahdollisuudet. Koulutuksen tulee olla myös houkuttava ja osanottajansa palkitseva.

Näillä tavoitteilla on mahdollisuus päästä eteenpäin eli synnyttää koko liikunnan kenttään uutta puhtia ja intoa. Se on silloin koko kansan etu.

Ja kun se on kansan etu, se on silloin myös suomalaisen huippu- ja edustusurheilun etu.

Mikäs vuosi se nyt olikaan, kun Suomi on pohjoismaiden paras urheilukansa? – sen Humun raportin  mukaan...