Mika Myllylän ja Rauli Badding Somerjoen aika

Risto Hirvonen

 

Saatamme kuvitella, että menestyneen, paljon aikaan saaneen urheilijan loppuelämä on seesteitä; jo  levollista aikaa kaiken jälkeen. Ja niin kuin sanotaankin: ”Ehtiihän sitä sitten vanhana  kiikkustuolissa muistelemaan...”

Mutta ei se aina näin mene, eivät yksiin käy odotukset.

Mika Myllylän traaginen kohtalo johtui harha-askeleesta, eikä sekään ollut loppuun saakka ajatellen hänen aiheuttamansa. 

Lahden MM-kisojen aikaan vuonna 2001 suomalainen urheiluelämä toimijoineen ja johtajineen oli enemmänkin ”doopingissaan” kuin siitä kärytetyt hiihtäjät.

Hiihtäjät itse eivät olleet noita pirullisia pillereitä ja pistoksia keksineet, eivätkä valmistaneet. Ne tulivat muualta ja muilta tahoilta. Mutta paine kasvoi ennen näkemättömiin mittoihin, kun heiltä odotettiin, melkeinpä vaadittiin, menestystä kisaisännän kunnian nimiin.

Ja niin tapahtui tuo harha-askel. Urheilijat eivät pystyneet siitä pesemään käsiään, niin kuin ehkä jotkut  Hiihtoliiton johdossa onnistuivat. Hiihtäjät itse joutuivat syytettyjen penkille ja kilpailukieltoon.

Mika Myllylän mieli sairastui eikä hän siitä enää selvinnyt.

Tapahtuma on yksi murheellisimpia suomalaisessa urheiluhistoriassa.

Mika Myllylä, jos kuka,  edusti urheilijan esikuvaa; hänen tahtonsa ja antaumuksensa tehtävälleen saattoi ylittää jopa meidän muiden  käsityskyvyn, kun mies vyötäröään myöten harppoi eteenpäin hyllyvässä suossa tuleva talvi mielessään.

 ”Suo, sauvat ja Mika” -  siinä sen ajan näky, joka piirtyy yhä mielikuviimme. 

Voimmekin muistaa Mikan sinä Koskelan Jussina, joka ”Täällä Pohjantähden alla” raivaa suosta viheriöivän viljapellon.

Mikalta jäi hänen oman vainionsa kukoistus näkemättä, vaikka hän urallaan olikin  jo  saavuttanut olympiakullan ja neljä maailmanmestaruutta. 

                                                         ***

On ollut mielenkiintoisaa kunnnella aika-ajoin Radio Suomessa olevaa ohjelmasarjaa ”Kiveen hakatut”. Siinä Antero Teronen ja Jouko Vuolle vierailevat tunnettujen suomalaisurheilijoiden haudoilla ja kertovat nurmen alla lepäävistä sankareista – ei vain urheilijoina vaan enemmänkin ihmisinä.

Noissa ohjelmissa on monta kertaa käynyt ilmi, ettei se urheilijan ”kiikkustuoliaika”  ole ollut sittenkään ihan odotusten mukainen. Useille on tullut ongelmia oman elämänsä kanssa, ja sen  sykkeröihin on monasti myös alkoholilla ollut osuutensa. 

Noissa radio-ohjelmissa on mielenkiintoisella tavalla hahmoteltu sitä henkistä aluetta, jossa kukin urheilija on ollut myös erilainen toisiinsa nähden; erilaisia luonteeltaan, erilaisia temperamentiltaan ja tavoiltaan. Mutta kuitenkin kaikki suuresti kiinnostavia persoonia.

Ja juuri se, että he ovat olleet kiinnostavia persoonia, on jättänyt heistä oman puumerkkinsä ja jalanjälkensä historiaan.

                                                     ***

Monasti tulee mieleen, että urheilijoissa ja taiteilijoissa on paljolti samankaltaisuutta: luonteen piirteissä ja tahdossa kulkea omaa tietään omiin tavoitteisiin.

Kenestä tunnetusta taiteilijasta voisimme löytää  samanlaista Mika Myllylälle?

Kun tuo kysymys tuli mieleeni, en siihen vastausta tarvinnut kauan miettiä.

Hän on Rauli Badding Somerjoki.

Hän on ”musiikkitaivaan Myllylä”, nimeän minä. 

Milläkö tavalla? Ihailtavalla ja samalla surullisella tavalla.

Miten ihminen onkaan rakennettu, että vaikka hän on saavuttanut jo paljon, häntä arvostetaan ja hän voisi jo jäädä kaikesta  nauttimaan, niin ”jokin voima” tulee vastaan ja kumoaa hänet.

Badding Somerjoki oli jo eläessään kevyen musiikin suuria suomalaisnimiä säveltäjänä, sanoittajana ja laulujensa tulkitsijana. Suomen kansa äänesti hänen ”Paratiisinsa” kaikkien aikojen  voittajaksi suomalaisessa iskelmämusiikissa.

Rockin puolella hänet rinnastettiin jopa itse Elvikseen – ei oppipoikana vaan aivan mestarin rinnalle.  Baddingin äänihän oli jo omanlainen; persoonallinen ja kuulijansa vangitseva.

Badding olisi voinut jo nelikymppisenä nauttia tekemisistään, mutta hän ei osannut tai ei voinut. 

Hänen läheisensä ja aikalaisensa ovat kertoneet, että hän ei ollut oikeasti onnellinen muulloin kuin  vain silloin, kun lauloi omia laulujaan. 

Ihmeellistä, niin ihmeellistä. Mutta niin suurta.

Kuollessaan Rauli Badding Somerjoki oli 40-vuotias. Mika Myllylä oli 42-vuotias.

Se oli heidän aikansa.