Kuopiolaista futiselämää

Risto Hirvonen

 

Tulihan sitä käytyä jalkapallo-ottelussakin!

Varustan tuon seikan oikein huutomerkillä, sillä niin vähiin ovat  osaltani jalkapallopelit jääneet viime vuosina.

Mutta nyt tähystelin KuPS – FC Lahti -ottelua keskuskentän katsomossa, kun olin ensin ostanut 15 euroa maksaneen biletin. Samaan hintaan sisältyivät myös Kallaveden suunnalta puhaltaneet ensimmäiset raikkaat syystuulet. Seurassani oli 1336 muuta katsojaa.

Parhaimmillaanhan on kuopiolaisia joukkueita pelannut SM-sarjassa peräti kolme: KuPS:n lisäksi Elo ja KPT. Se oli sitä aikaa, kun katsomot pullistelivat vielä enemmän ja pelihuumaa riitti viikon varrellekin

Niinpä nyt kun  olin jälleen legendaarisella keskuskentällä, ajatukset käväisivät noissa aikaisemmissakin ajoissa. Enää en kuitenkaan tekoviheriöltä silmiini tavoittanut Terästön Mattia, Hännisen Tysseä, Louesalon Pekkaa, Rissasen Ollia ja Savolaisen Aria ja monia muita noiden aiempien aikojen ”kaapunnin poikia”.

Tuollainen totuttu permanenttihan pysyi koossa vuodesta toiseen, joten yleisö ja pelaajat olivat enemmän kuin tuttuja toisilleen.

Sanonpa, että kuopiolaisen jalkapalloilun suuret menestysvuodet perustuivat juuri noihin seikkoihin: Kuopiota jalkapallokaupunkina pidettiin tapetilla isolla joukolla.

Tämän päivän kotimainen jalkapalloilu on toisen näköistä: on ulkomaalaisiakin pelaajia ja seuran ympärillä monenlaista rahallista pöhinää. Kyse on nyt entistä suuremmin taloudesta ja sen paineista, kun on siirrytty vähintäinkin puoliammattilaisuuteen. Tulonmuodostusta pitää olla kaiken aikaa palkkoihin ja seuran ylläpitoon.

Onneksi Kuopiosta löytyi vielä yksi urheilun idealismiin uskova rahamies,  Ari Lahti, kun KuPS oli kovassa  pinteessä. Siinä vaiheessa oli jo tultu bisneksen aikakauteen, ja sen porteille olivat kaatuneet Elo ja Koparit (KPT).

Elo ehti kuitenkin tehdä  kuopiolaista historiaa, kun se vuonna 1969 noustuaan mestaruussarjaan pelasi paikallisottelun KuPS:n kanssa. Tuota ottelua oli seuraamassa peräti 6787 katsojaa, mikä on edelleenkin kuopiolainen yleisöennätys jalkapallossa.

                                                 ***

Kun ajatellaan urheilun seuratoimintaa ja tässä tapauksessa kuopiolaista jalkapalloilua, niin melkoinen elämänkirjohan sieltä paistaa esiin, jos vielä kaikkea muistetaan.

Jos kurkistamme vaikkapa tuonne huumorin puolelle, tuonne elämän ja toiminnan mukavammalle puolelle, niin monenlaista hauskuutta sieltäkin löytyy.

Elettiin jotakin 60-lukua ja istuttiin keskuskentän lankkupenkeillä otteluja seuraamassa. Kuten sanottu, yleisö ja kuopiolaispelaajat olivat tuttuja keskenään. Katsomossa istui aina römeä ääninen Oksan Arvi, ja tavallaan odotettiinkin, mitä mies kulloinkin huutelee. Yhden kerran Arvin neuvo kentälle päin oli peräti käskevä: - Elä haudo sitä palloo siellä, vaeha nyt jo laetoo! No,  Heikkisen Aaro, KuPS:n silloinen itse oppinut valmentaja Suomen parhaasta päästä, ei tuota neuvoa kuitenkaan  pahaksi katsonut: peli jatkui ja katsojien naamat jäivät naurun virneeseen.

Kokkolan Arvo Lamberg tunnettiin puolestaan edesottamuuksiltaan vähän hankalana sekä  romuluisena  keskushyökkääjänä, jota jotkut irvileuvat kutsuivat luunmurskaajaksi.  Olikohan joku kuopiolaisista lehdistä, joka toivotteli  Kokkolan Pallo-Veikot ja Lambergin Kuopioon näin:  - Sopii Lambergin tulla nyt  Kuopioon, keskuskentän rajalinjatkin on vedetty luujauholla!

Eräässä vaiheessa kuopiolaisen jalkapalloilun tavaramerkki oli lyhytsyöttöpeli. Se sai kansan suussa mitä osuvimman määrityksen: Älä laakase, naatitaan! Tämä lentoon lähtenyt lause on jäänyt elämään moniin muihinkin yhteyksiin...

                                              ***

Peli Kuopion ja Lahden välillä on nyt päättynyt 1-1 tasalukemiin. Ehkä se ei tyydyttänyt kumpaakaan joukkuetta sarjataulukon tilanteeseen nähden, mutta ottelu oli vaiheikas niin kuin jalkapallo-ottelut aina ovat.

Mölyä olisi kuitenkin saanut olla  enemmän – oltiinhan kuuluisalla Mölymäellä!