Kolmatta sektoria tarvitaan

Risto Hirvonen

Julkisessa keskustelussa pulpahtelee aika usein käsite kolmannesta sektorista, sen olemisesta ja merkityksestä tässä suomalaisessa yhteiselossa.

Maan hallituksen ohjelmassakin mainitaan kolmas sektori ja sille ajateltuja tehtäviä.

Jos sitä ei aivan apuun huudeta maata pelastamaan, niin sinne päin kuitenkin. Sote-kaapua – tuota sosiaali- ja terveystoimen uudistamista – on nimittäin soviteltu kolmannenkin sektorin hartioille.

                                                ***

Mutta mikä ja mitä kolmas sektori on?

Virallisesti se määritellään näin: ”Kolmas sektori on yksityisen, julkisen sektorin ja perheiden väliin jäävä yhteiskunnallinen sektori”.

Mutta selkeämmin sanottuna: kolmas sektori on vapaaehtoista kansalaistoimintaa, jossa ei tavoitella voittoa.

Jos nyt sattuisi kuitenkin niin, että esim. harrastusyhdistyksissä ja -seuroissa ylimääräistäkin syntyisi, niin se kolmannen sektorin periaatteiden mukaan sijoitetaan takaisin toimintaan.

Minun silmissäni kolmannesta sektorista kangastelee vielä  kolmaskin kuva. Se on kuin kukkiva  keto – ei suorissa penkeissä kasvaen, vaan hajallaan ollen koko kedon täydeltä; kukin kukka erilainen mutta yhdessä eläen.

Oho, nyt taisi tulla kolmannesta sektorista, noista kahdesta arkisesta sanasta, ihan uudenlainen määritys – vähän runollisuuteen viittaava.

                                               ***

Mutta niin tässä kolmannen sektorin porukassa onkin runojen harrastajia, on laulumiehiä ja -naisia, on putkiasentajia, on timpureita, on leipureita, on entisiä sikalanomistajia, on pankkivirkailijoita ja helppo-heikkejäkin jos heitä vielä on...

Heillä kaikilla ja monilla muilla on jokin vapaaehtoinen toiminta tai tehtävä. Niihin he ovat myös omasta tahdostaan tulleet.

Tällaista porukkaa on kolmas sektori. Se on vapaata kansalaistoimintaa, jota tarvitaan, jotta tässä yhteisessä elossamme on jotakin mieltä.

Tähän joukkoon on liitettävä vielä yksi tärkeä ryhmä, ehkäpä tärkein: vapaaehtoinen urheiluseuratoiminta. Sen mittaa ja määrää ei kai tiedä kukaan; niin huomattava se on vieläkin, vaikka urheiluelämää on siirtynyt myös yritystoiminnan sektorille.

Jos urheilun seuratoiminnassamme ei olisi vapaaehtoisia moninaisissa tehtävissä, ja jos nuo toiminnat rahoitettaisiin yhteiskunnan varoin, niin valtio ja kunnat keikahtaisivat sillä kertaa pulaan.

Niinkin on kyllä tehty, että eräät valtiot ovat omista itsekkäistä lähtökohdistaan ottaneet urheilun keulakuvakseen, rahoittaneet kaiken ja saaneet ME-tuloksia nimiinsä, mutta sitten on kuitenkin käynyt kalpaten niin kuin DDR:lle kävi aikoinaan.

Vapaaehtoisuudella on aivan oma voimansa. Kun siihen sisältyy oman itsensä toteuttamista,  innostusta tehtävälleen ja yhteisiä onnistumisen tunteita, niin se kaikki on enemmän kuin pelkkä raha voi antaa.

                                        ***

Kolmannelle sektorille onkin tärkeää omaehtoisuuden säilyttäminen. On näet esimerkkejä, että  ensimmäinen sektori (markkinat ja yrityselämä) on pyrkinyt tulemaan kolmannen sektorin tontille omine pyrkimyksineen. Verottajakin on alkanut piinata vapaaehtoista toimintaa. Peikkona on ollut talkootyön verottaminen.

Tällaiset aikeet tulee torjua, sillä esim. urheiluseurat tekevät jo muutoinkin yhteiskunnan ja sen  nuorison eteen suuren talkootyön.

Kolmas sektori voi toki olla tukemassa yhteiskuntaa, jos se on vaikeuksissa, niin kuin nyt ollaan. Tästä kysymyksestä tultaneenkin enemmän puhumaan, kun esim. Sotea pyöritellään maaliin päin.

On tuotu esiin myös urheiluseurojen mahdollinen rooli koululiikunnan tulevaisuudessa: koulu ja urheiluseurat lähestyisivät tässä konkreettisesti toisiaan.

Näissä ajatuksissa on varmasti hyvää tarkoitusta. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, ettei kolmatta sektoria sitoudeta liikaa kansakunnan perustoimintoihin.  Niihin on tarjolla työvoimaa liiankin kanssa niin kuin yhäti vain kasvavat työttömyystilastot kertovat.

Kolmannen sektorin voima ja merkitys on taas sen vapaudessa ja vapaaehtoisuudessa.

Tuossa kedon kukkivassa meressä!