Huipennus

Urheilun superkesä on huipentumassa Lontoon olympialaisiin. Odotukset ovat korkealla siellä ja täällä. Hyvä se, sillä tavoiteltavina on kolmesataa kultamitalia eli olympiavoittoa; niin suuresta urheilutapahtumasta on kyse. Olympiakisoja on aina tarkasteltu myös siltä kantilta, millaisissa oloissa niitä on pidetty  - millaisessa maailmassa kulloinkin. Muistamme boikotteja, kun kansakuntia on jäänyt pois syystä tai toisesta. Moskovan kisoja 1980 varjosti maailmanpoliittinen tilanne Neuvostoliiton ollessa sodan osapuolena Afganistanissa. Moskovasta  jäi sen vuoksi pois 60 maata - ja edelleenkin Afganistan on kuuma paikka, mutta nyt siellä on muita ulkopuolisia, suomalaisiakin. Muistamme myös Munchenin olympialaiset 1972, kun arabisissit hyökkäsivät Israelin urheilijoiden majapaikkaan, ja tuossa välikohtauksessa sai surmansa 11 israelilaisurheilijaa. Se järkytti maailmaa ja keskeytti kisat hetkeksi. Se oli terrorismia olympialaisten sisällä ja liittyi Lähi-idän silloiseen tilanteeseen - ja yhäkin sielläkin jatkuu jännittynyt ilmapiiri. Yhtä lailla suuren huomion kohteeksi joutuivat Mexico cityn kisat vuonna 1968, mutta silloin kokonaan toisella tavalla. Muistamme, kun mustat amerikkalaisurheilijat Smith ja Carlos nostivat palkintopallilla mielenosoituksellisesti mustiin hanskoihinsa puristetut  nyrkkinsä ylös Yhdysvaltojen kansallislaulun soidessa. Hätkähdyttävä näky, jonka seurauksena silloinen KOK ja sen puheenjohtaja, amerikkalainen monimiljonääri Avery Brundage, passittivat miehet pois kisakylästä. Myöhemmin miehet saivat kuitenkin rohkeudelleen kunnioitusta, kun he olivat uskaltautuneet näillä eleillään ilmaisemaan mustan väestönosan sorron ja köyhyyden omassa maassaan. On tietysti muistettava vielä Berliinin olympialaiset vuonna 1936 - näkökenttäämme on tv-kuvista piirtynyt kuva, kun Saksan valtiojohtaja Adolf Hitler istuu katsomon kunniapaikalla. Nuo kisat oli kaikessa hiljaisuudessa valjastettu Natsi-Saksan nousulle ja uholle, jonka jälki vuosikymmenen kuluttua oli kammottava. Ehkä kaikki tämä, nuo historian vaiheet,  on hyvä muistaa, sillä olympialaisten taustalla on aina ollut niinsanotusti reaalimaailma - kulloinenkin historiallinen ja poliittinen todellisuus. Mutta juuri sen vuoksi - tämän puolen valoisammalle puolelle - me tarvitsemme olympialaisten kaltaista kansojen yhteistä urheilujuhlaa alkuperäisin tunnuksin: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin... Vielä noista aikaisemmista olympialaisista tulee tietysti mieleen omat kisamme 1952. Miten saattoikin olla niin, että niitä muistellaan maailmalla vieläkin  kaiholla,  jopa puhtaan pulmoisena tapahtumana? Silloin oli tietysti jo eletty rauhanvuosia toisen maailmansodan jälkeen ja se haluttiin myös osoittaa olympialaisissa. Siitä syntyi Helsingin henki. (Muistamme, että myöhemmin puhuttiin "Helsingin hengestä" myös Helsingin Ety-kokouksen yhteydessä).                            
                                  ***

Mutta millaisessa maailmassa nyt Lontoon olympiakisoja vietetään? Kisat pidetään Euroopan puolella ja Eurooppaan itseensä tässä on katsominen. On oikeastaan luvalla sanoen ironista, että kun maailman nuoriso kokoontuu kisaamaan Lontooseen, eurooppalainen nuoriso voi täällä huonosti. Espanjassa nuorisotyöttömyys on yli viisikymmentä prosenttia; enemmän kuin puolet työikäisestä nuorisosta on vailla työtä. Tilanne on lähes samanlainen Portugalissa ja Kreikassa ja vielä muuallakin. Eikä Suomessakaan voida olla tyytyväisiä lähes neljännekseen nuorten määrästä, jolta puuttuu työ ja ansiot. Tämän päivän nuorisoa on kuvattu jopa menetetyksi sukupolveksi Euroopassa. Miten näin on voinut tapahtua, miten?! Emmekö me olekaan rakennettu Eurooppaa paremmaksi elää? Onko rahamaailman ja valtiojohtajien ahneuden kurimus vienyt tähän kaaokseen, kriiseistä toiseen. Ja jos on, tälle tielle on pistettävä ajokielto. Ja lähdettävä rakentamaan kokonaan uusia teitä. Euroopan nuorisolle on avattava  mahdollisuuksia tulla itse osallistumaan ja johtamaan tuota uudelleen rakentamista. Muuta tietä ei tulevaisuuteen ole.

                                    ***
Näin ajatukset vain menevät - sille ei mahda mitään näin olympiakesänäkään. Mutta toivokaamme kuitenkin onnistuneita Lontoon kisoja ja menestystä kaikille - myös omalle joukkueellemme erityisesti. Ja me - jotka jäämme televisioittemme äärelle - nauttikaamme mekin kisapäivistä.
Lähde: Risto Hirvonen 21.7.2012