Eräs tapaaminen

Risto Hirvonen

 

Tapasin 7-vuotiaan myssypäisen tytön. Yllätyin hänen kysymyksestään, kun hän kysyi: Mitä on taide ja mitä taide-elämä? Oli siitä kuulemma koulussa puhuttu...

-  Osaankohan minä vastata, sanoin ja jatkoin: en muista että minulle olisi kukaan tuollaista kysymystä aikaisemmin esittänyt.

-  Kerro vaan omilla sanoillasi, tyttö rohkaisi.

-  Jos jotakin sanoisin, niin taide on sitä, mitä me tunnemme täällä, ja osoitin rintaani. Taide on sydämessämme, tunnemme sen siellä, vastasin.

-  Mikä saa tuntemaan? jatkoi tyttö.

-  Minä arvaan, että sinäkin olet saanut tuntemuksia, kun luet kirjoja, kuuntelet musiikkia, tai havaitset jotakin  muuta, mikä voi mieltäsi liikauttaa.

-  Minkälaisia ihmisiä taitelijat ovat? kysyi tyttö nyt.

-  He ovat ihan tavallisia ihmisiä, mutta ovat saaneet syntymälahjanaan jotakin enemmän,  ja se on johdattanut heidät taiteiden poluille. Taiteilijaksi ei kuitenkaan tulla vain syntymälahjan avulla. Sen eteen, että se puhkeaa kukkaansa, on tehtävä paljon työtä.

-  Kun kysyit, minkälaisia taiteilijat ovat, niin siihen voisi vielä lisätä, että he ovat tavalla taikka toisella herkkiä ihmisiä. He ovat saaneet syntymälahjan, joka ikään kuin vaatii heitä antamaan itseänsä meille, jotka kuuntelemme heidän musiikkiaan, luemme heidän kirjojaan tai katselemme heidän kuviaan.

-  Sanoinkohan tämän ihan ymmärrettävästi, mutta esimerkiksi  meidän ensimmäisen kirjailijamme Aleksis Kiven luontokuvaukset ovat syntyneet hänen herkän mielensä kautta, sanoin ja jatkoin:

-  Taiteilijat kulkevat ikään kuin meidän edellämme; tuovat esille elämän erilaisia puolia punnittavaksemme ja arvioitavaksemme. Emme läheskään aina ymmärrä, mikä on taidetta ja mitä se esittää, mutta ei meidän tarvitse kaikkea ymmärtääkään – niin laveat ovat taiteiden tiet.

-  Onko taide sitten meidän kaikkien yhteistä? jatkoi tyttö kyselemistään.

-  Sitä se juuri on.  Me saamme kosketuksia taiteilijoihin heidän töittensä kautta, ja taiteilijoille itselleen yhteyden saaminen meihin on tärkeää. Näin taide on yhteistä niin kuin ovat Sibeliukset sävellykset tai kauneimmat laulumme ja runomme.

-  Mitä sitten on kulttuuri? kysyi nyt tyttö, jolla tuntui riittävän kysymyksiä.

-  Esitit hyvän kysymyksen. Kulttuuria on taas kaikki. Sinä ja minä ja me kaikki; meidän ympärillämme olevat rakennukset, tämä kylämme tai kaupunginosamme.

-  Kulttuuri on tapamme elää ja toimia. Se voi olla erilaisempaa meillä täällä Suomessa kuin jossakin muualla vaikkapa Afrikan maissa. Siihen taas, tuohon erilaisuuteen,  vaikuttavat erilaiset elämän olosuhteet.

-  Kaikki on kuitenkin ihmisten yhteistä kulttuuria. Se on yhteistä elämäämme, jota ilman ei ole taidettakaan, sanoin tytölle joka kuunteli yhä minua.

-  Tiedätkös mitä kulttuuri on alun alkaen tarkoittanut?  kysäisin sitten häneltä.

-  Kerro vaan.

-  Jos kuvittelemme vaikkapa tässä ja nyt astuvamme puutarhaan, niin me olemme tietysti sitä  hoitaneet ja viljelleet. Näin on ihmisen hengenviljelynkin eli kulttuurin laita – viljelemme ja hoidamme sitä puutarhan tapaan.

-  On myös jännittävää huomata, että taidetta on ollut jo silloin kun ihminen on ollut vailla kirjoitustaitoa, jopa kymmeniätuhansia vuosia sitten. Siltä ajalta on löydetty luolamaalauksia ja eläinaiheisia kaiverruksia, Suomestakin kalliomaalauksia.

                                                       ***

-  Arvaas mitä? sanoin tytölle tapaamisemme lopuksi: Sinusta tulee joskus taiteilija. Kysymyksissäsi oli sellainen kosketus.

-  Heippa!