Arvomme

Risto Hirvonen

Omat ja urheilun arvot

Minkälainen on meidän arvomaailmamme? Näin kuulee silloin tällöin kysyttävän.

Emme kovin paljon keskustele arvoista niitä syvällisemmin pohtien. Nyt kuitenkin Yleisradio suoritti äskettäin  laajan kyselyn arvomaailmastamme:  mitä asioita me arvostamme ja mitä emme?

Kysely antoi sen tuloksen, että me suomalaiset olemme aika pitkälle samoin ajattelevia: pidämme itsestään selvyytenä, että työ ja vapaa-ajan harrastukset ovat arvokkaita asioita, niin kuin perhe-elämä ja ystävät. Haluamme olla myös tasa-arvoisia keskenämme, vaikka tällä saralla on vielä   tehtävää esim. työelämässä ja palkkauksessa.

Jos haluamme arvot lyhyesti määrittää, kai niitä voimme pitää elämää ohjaavina päämäärinä.

                                        ***

Tiedämme, että arvot voivat myös muuttua ja kääntyä vastakkaisiksi toisilleen: periaatteessahan  kukin arvottaa elämäänsä omalla tavallaan; omissa mielensykkeröissään.

Mutta laajemmin ajatellen: arvoista pyhintä, ihmisarvoa, loukataan tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa – painetaan lokaan niin kuin väkivalta aina tekee.

Arvot ovat Suomessakin jossakin määrin koventuneet. Se näkyy Ylen kyselyssäkin, jossa  puolet vastaajista ei halua enää lisää pakolaisia Suomeen.

Jos tuota tulosta ihan karkeasti arvioi, niin kai se tarkoittaa sitä, että emme halua pakolaisia tänne, kun ne kaventavat meidän omaa elämäämme.

Toinen puoli suomalaista ajattelee taas toisin eli arvottaa hädänalaisten pakolaisten vastaanottamisen Suomen humanitäärisen toiminnan tehtäväksi.

Näihin ajatusympyröihin liittyen tiedämme, että ns. kehitysmaissa eletään meidän länsimaisen mittapuumme mukaan  hyvinkin köyhissä oloissa. Silti  saatamme löytää sieltä ihmisiä, jotka ovat elämässään jopa onnellisia – kun taas  täällä rikkaassa läntisessä maailmassa tuota elämisen onnea saatetaan  etsiä etsimällä.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Pitäisikö sanoa niin, että todelliset elämän arvot syntyvät viime lopussa mielemme eheydestä? Elämä on ainakin silloin jotenkuten kestävällä perustalla.

Tärkeintä on kuitenkin, että otamme vastuuta lähellämme olevista auttamista tarvitsevista kanssaihmisistämme. Mutta yhtä tärkeää on  myös nähdä se kokonaisuus, että maailmamme on yhteinen: me emme voi elää täällä yksin, emmekä ajatella vain itseämme. Sen vuoksi meidän tulee jelpata myös muita auttamista tarvitsevia.

                                                    ***

Hupsista vaan – nytpä taisi tulla ihan pohtimisen pohtimista...

Mutta minkälainen on sitten urheilun oma maailma arvojen valossa? Vai voimmeko ollenkaan puhua erikseen urheilun maailmasta, kun urheilukin on osa tätä yhteistä maailmaa?

Ehkä kuitenkin jotain huomaamme, jos katsomme tarkemmin.

Ihmisen taivalhan on lähtenyt etenemään  leikin kautta – niin leikkejä leikkien! Ja leikkejä ovat sitten seuranneet keskinäisten taitojen näyttämiset, sitten kilpailut paremmuuksista jne.

Ja näin on tultu tähän päivään, jolloin nuo leikkimisen muodot ovatkin jo moninaiset niin kuin tämän päivän urheilulajit ilmentävät.

Emmekö me ihmiset siten edelleenkin vain  leiki ja aina uusia leikkejä keksi? Ja eikö näin pidäkin olla; muutoin olisimme jo aikoja sitten kadonneet tämän maailman tanhuvilta. Vain mielikuvituksemme ja kokemustemme ansiosta olemme säilyneet ja täyttäneet tämän planeetan, jota Maaksi kutsutaan.

Mutta mitä muuta voisimme urheilun puolelta havaita, jos sille kantille katsomme?

Pelkistetysti sanoen urheiluun kuuluvat urheilijat, jotka käyvät kilpailuja keskenänsä sekä yleisöt jotka saapuvat niitä katsomaan.

Näin meille avautuu urheilun tärkein arvo: yhteisöllisyys – tai paremmin sanottuna yhdessä yhteiseen suuntaan pyrkiminen.

Terve sielu terveessä ruumiissa on turhan juhlallinen ilmaisu, mutta jotenkin näin urheilun hengessä on aina pyritty.

Voidaankin sanoa, ja onneksi näin, että urheilun yhteisöllisyyden idea on vielä olemassa. Sen  korostumana käydään olympiakisoja, jotka jos mitkä ovat kansojen  yhteisiä esiintymisiä.

Jos vielä näemme olympialaisten edistävän edes hiukkasen yhteisymmärrystä maailmassa, niin silloin meillä on käsissämme yksi arvoista arvokkain asia.

Tässä yhteydessä ja tällä hetkellä voimme myös toivoa, että Sotshin kisojen isäntämaa Venäjä saa omiin ihmisoikeuskysymyksiinsä positiivisia sysäyksiä.

Olympiatuli on suuri symboli, vaikka näin juhlallisesti sanommekin.

Sotshi saa nyt ottaa tuon olympialaisten viitan vastaan ja hulmuttaa sitä kaikille suunnille!